Sultan Suleiman piti itseään huolehtivana hallitsijana. Hän hallitsi valtion hyväksi, pyrki varmistamaan, että hänen kansansa eivät tarvitse mitään, verot eivät nouse ja rikkaat eivät hyöty köyhistä.
Sulttaani Suleiman luotti harvoihin alaisista, joten hän usein naamioitui ja meni markkinoille selvittääkseen kuinka ihmiset asuivat ja mitä ajatteli padishastaan. Ihmisten mielipide oli tärkeä Suleimanille.
Monien vuosien ajan Suleiman kuuli itsestään vain metsäpuheita, ihmiset ylistivät häntä kutsumalla häntä maailman valloittajaksi. Mutta tilanne muuttui pian.
Elämänsä viimeiset vuodet Suleiman näytti unohtaneen haaremin, ihmiset ja janissarit. Hän syöksyi ikuiseen melankoliaan, jossa hän luki kirjan suvereenista. Mutta Bayazidin teloituksen jälkeen suvereeni päätti mennä kansan luo ja kuunnella, mitä ihmiset sanovat hänestä. Naiivi, ajatteli todella, että ihmiset ylistävät häntä, kuten ennen, hänen kahden poikansa teloituksen jälkeen.
Vaihtanut vaatteensa, Suleiman meni basaariin kuuntelemaan, mistä ihmiset puhuivat, ja selvittämään kuinka he elivät.
Kun lähestyi omenakauppiaita, suvereeni sai tietää, että hänen valtionsa oli joutunut velkaan, ihmiset käyvät kauppaa tappiolla, ja janissarit pääsevät tuskin toimeentuloon heille määrätyllä palkalla.
Kauppias sanoi myös, että padishamme oli jo vanha eikä ollut käynyt sotakampanjoissa pitkään aikaan. Hän tappoi ensin Mustafan ja rohkean Bayezidin jälkeen jättäen humalaisen poikansa hallitsemaan valtiota.
Toinen kauppias tuli heidän vuoropuheluunsa, joka sanoi, että heidän mukaansa padishah ei voi edes mennä vessaan ilman apua.
Yllättäen sanat hänen poikiensa, Suleimanin teloituksesta, olivat tosin kovia, mutta kestivät, mutta eivät kyenneet kestämään avuttomuuttaan. Suvereeni hyökkäsi kauppiaan kimppuun sanoen, että hän oli suvereeni, ja antoi hänen nyt toistaa sanansa.
Kyllä, Suleiman valloitti monia maita, vietti 10 vuotta sotakampanjoissa, oli kuuluisa Magnificentista.
Ehkä suvereenina hän oli upea, mutta isänä - julma ja armoton tyranni.
